Vanhat sininet nojatuolit

Nämä nykyisin siniset nojatuolit maman vanhemmat ostivat 1950-luvulla kihlajaislahjakseen.

Kalusto on silloin vielä Vaasassakin toimineen huonekalutehdas Kaluste Kutvosen mallistoa

samoin kuin piparkakku-sohvapöytäkin.

Alunperin tuolit oli verhoiltu harmaalla kankaalla ja verhoilija-enoni ompeli niihin vielä suojaksi irrotettavat, kukalliset päälliset. Enoni perusti verhoomoyrityksensä 70-luvulla ja yritys toimii edelleen nimellä Kukila Oy. Tosin päätoimialana on nykyisin näyttelymattojen maahantuonti ja asennus.

Alkuperäisistä tuoleista on olemassa vain mustavalkoisia valokuvia ja itse en muista tuoleja vielä niiltä ajoilta.
Kuvassa olen isoäitini sylissä.

  

Valitettavasti en muista myöskään nojatuolien mallinumeroa. Se löytyy kuitenkin toisen tuolin  meriheinien sekaan piilotettuna samoin kuin yllä oleva kuva alkuperäisistä tuoleistakin.
Jussi-enoni kuvat sinne kätki kalusteita viimeksi verhoillessaan. Ei sitten tarvitse jälkipolvien väitellä, oliko tuolien selkänojissa alunperin nauhat vai napit!
Mehän Jussin kanssa asiasta väittelimme, kunnes löytyi vanha valokuva, joka kertoi totuuden.

Jussi epäili myös valitsemaani sinistä kangasta ja yrittipä kääntääkin päätäni valitsemaan klassisemman kuosin. Mutta kun tuolit olivat valmiit, hänkin myönsi, että ne ovat oikein somat ja sopivat hyvin Isolaan.

Enoni myös lupasi, että verhoilu kestää ainakin seuraavat 30 vuotta.

Aikaa on nyt kulunut 18 vuotta ja verhoilu on vielä ihan uuden veroinen.

Pöytä sitä vastoin kaipaa kevyen hionnan ja lakkauksen.

Ehkä ensi kesänä.

Olen jo pienestä pitäen tykännyt vanhoista tavaroista, joihin liittyy elämää ja tarinoita.

Siksi oli ihanaa, että saimme nojatuolit ja pöydän vuonna 1979, kun muutimme ISOn kanssa

Pohjanmaalta pieneen opiskelija-asuntoomme Korson Kulomäkeen.

 

Vanhempani olivat jo luopuneet kalusteista 1960-luvulla, mutta ne olivat onneksi vielä säilössä isovanhemmillani. Jussi-enoni verhoili kaluston myös silloin, kun se siirtyi vanhemmiltani isovanhemmilleni. Kankaaksi valikoitui joku jäännöspala, joka sattui olemaan sininen.
Siitä saakka on tuntunut siltä, että näiden tuolien kuuluu olla siniset - ihan niinkuin muistan niiden lapsuudessanikin olleen.