Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihapiiri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihapiiri. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. syyskuuta 2018

Kärhöt

Kärhöt ovat pionien lisäksi
lempikukkiani.


Tänä ihanan aurinkoisena kesänä
ne ovat kukkineetkin todella upeasti.


Olen laittanut samaan metallitukeen
kiertämään kahta eri kärhölajia.





Kärhö vaatii kukkiakseen melko paljon lannoittamista,
mutta palkitsee sitten upeasti.


Ihania!


perjantai 22. kesäkuuta 2018

Iloa ansarista

Pikkuisesta ansaristani
on iloa myös kesäsään
yllättäessä.


Täällä on viehättävää istua ja nauttia
illallista kahden kesken.

Tomaatintaimet ovat kasvaneet lupaavasti
ja kukkivat komeasti.


Satoa odotellessa.





torstai 24. toukokuuta 2018

Pikkuinen unelma toteutui

Olen jo pitkään haaveillut pienestä kasvihuoneesta
ja nyt kun on enemmän aikaa puutarhalle
niin unelma vihdoin toteutui.


Äitienpäivänä kolme elämäni miestä
ahersi palapelin kimpussa puoli päivää ja kasvihuoneeni oli valmis.

Sitä ennen olimme ISOn kanssa tehneet pohjatyöt: kaivaneet, sorittaneet ja laatoittaneet.


Kasvihuoneeni on Palram Mythos, joka koostuu alumiinirungosta ja
polykarbonaattilevyistä.


Kasvihuoneen koko on 4,6 m² ja laitoin sinne kolme
lavakauluksista koottua kasvulaatikkoa.
Istutin niihin tomaatteja sekä kurkun, yrttejä ja salaattia.


Jotta saan täysillä nauttia kasveistani ja ihailla kasvavaa satoani,
jätin uuteen kesähuoneeseeni tilaa myös pienelle istuinryhmälle.


Siinäpä on ihanaa nautiskella kahvia tai kuohuvaa!


Odotan niin innolla ja niin jännittyneenä,
miten ihka ensimmäinen satoni onnistuu.


 Omenapuut kukkivat aivan valtoimenaan,
joten ainakin saanemme syksyllä valtavan omenasadon. 



Voi miten pienikin asia tekee ihmisestä onnellisen.
Kiitos!





maanantai 17. huhtikuuta 2017

Risuaskartelua

Kokeilin risuaskartelua  esikoiseni kanssa.
Tulokset ovat tässä.









Meille kelpaavat hyvin
ensimmäisiksi töiksi.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Titi-nalle ja Tau-nalle

Viime kesänä Miila tapasi Ikaalisissa idolinsa Titi-nallen ihka elävänä.
Iso nalle oli vähän jännittävä,
mutta äidin ompelema oma pikkuinen Titi-nalle
on ihana unikaveri.


Kaapista löytyi valkoista college-kangasta vartaloksi,
yksityiskohdat on virkattu valkoisesta puuvillalangasta.
Nappi-napaa ei tietenkään saa unohtaa!

Miila oli sitä mieltä, että pikkusiskokin tarvitsee oman nallen,
joten jouluna Mette sai Titin pikkusiskon Tau-nallen.


Tau-nallen keltaiseksi kauluriksi sopi hyvin
maman serkun Aijan
vanha keltainen pitsikauluri 1960-luvulta.

Nallesisarukset matkustavat pikku tyttöjen mukana
myös Isolaan vierailemaan
ja kiipeilemään omenapuissa.



Omenapuut kukkivatkin tänä keväänä aivan valtaisasti.








Titi ja Tau nauttivat auringosta ja omenankukkien ihanasta tuoksusta.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Isola talviasussa

Tänä vuonna Laskiaistiistaita
ei vietetäkään
näin talvisissa tunnelmissa.


Puutarhan perällä nököttää
Tauno-papan tekemä
pikkuruinen leikkimökki.

Ensin siellä ovat leikkineet kaikki omat tyttäret
ja
nyt leikkejä jatkavat ihanat
tyttärentyttäret.


Laskiaispullat sentään maistuvat


yhtä hyviltä


säässä kuin säässä.


Herkutellaan!

perjantai 9. lokakuuta 2015

Väriloistoa pihapiirissä


Pakkasherra on tehnyt taikojaan ja
villiviini on saanut
ihastuttavan värikylvyn.



Omenoita ei tänä vuonna juurikaan tule.
Pihlajanmarjakoi on tuhonnut
omensadon Isolassakin.



Toisin kuin viime vuonna, jolloin oli ilo ilahduttaa
myös ohikulkijoita
omenoilla.



Uutta satoa odotellessa.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Lumihiutaleet - ruukuissa


Syksyn pitkään jatkunut lämpö ja aurinkoiset päivät
ovat saaneet suloiset Lumihiutaleet
kukkimaan uudelleen.



Kavereikseen vaihdoin
koristekaalin ja kukontöyhdön.
























Valkoisenaan ruukusta ryöppyävä Lumihiutale
on kesäkukkien
lempparini.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Talon maalausurakka

Isolan ulkoverhous maalattiin uudelleen
kolmisen vuotta sitten.


Ulkolaudoista kaavittiin ihan käsipelillä kaikki irtoava vanha maali.
Sen jälkeen pinnat hiottiin, laudat käsiteltiin puunsuoja-aineella ja
maalattiin kahteen kertaan. Hyväksi kokemaamme värisävyä emme vaihtaneet.

Maalausurakka teetettiin ihan ammattilaisilla 
ja seuraavasta kuvasta selviää syykin,

Isolan eteläpääty on melkoisen korkea
Ammattilaisten huhkiessa talon maalausurakassa
maalasimme ISOn kanssa itse kaikki olohuoneen ikkunapuitteet.



Olin lukenut vanhojen ikkunoiden kunnostuksesta ja maalauksesta 
useiden eri lehtin artikkeleista sekä maalausoppaista,



Paras neuvo lienee ollut se, että turhan tarkka ei kannata olla.
Valmiina ikkunat näyttävät tosi hyviltä, vaikka lähemmin tarkasteltaessa
maalausjälki onkin aika suurpiirteistä.