torstai 28. tammikuuta 2016

Kirjavat pitsisukat


Äiti ja tytär - Sanna ja Miila -
saavat
samanlaiset pitsisukat.


Sanna toivoi
sukkiin
vähän pidempiä varsia
ja pitsineuletta.


Sukat on kudottu
Novitan Nalle Taika -langasta,
jonka Sanna valitsi itse.



Näin kirjavassa langassa
pitsikuvio ja helmineule
vain tuppaavat
jäämään piiloon.




Täytyypä kokeilla
samaa mallia vielä
yksivärisenäkin.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Pöllömpi pariskunta


Kuopuksemme Fanni
on virkannut
pikkuneideille Miilalle ja Metelle
nämä suloistakin suloisemmat
pöllöt.


 Näissä on mielestäni jotakin
vanhahtavaa
tunnelmaa.


Ne ovat liikuttavassa suloisuudessaan
melkeinpä
rumia!?


Miila ja Mette
saivat kumpikin
oman pehmoisen
pöllön.

Pöllöjä voi käyttää myös tyynyinä
niskan alla kun lukee iltasatua sängyssä.


Voi suloisuudet!

torstai 21. tammikuuta 2016

Hillittyä värimaailmaa

Fannin pitkien sukkien
innoittamana kudoin välillä
kirjoneulesukkia
hillitymmin värisävyin.


Aika hauskat
tuli näistäkin.

Tällä kertaa sukat ovat ihan identtiset
toisin kuin
iloisen kirjavat esikuvansa.


Kirjoneule on myös
tosi lämmintä
kun
neule on lähestulkoon
kokonaan
kaksinkertaista.


Tässä alla on kuva vielä lyhyistä
kirjoneulesukista, joita en ole muistanutkaan
tänne blogiin kirjata.


Huippumalleina kuvissa taas
Fanni
ja
Tahvo

Tahvo on rodultaan Petit Brabancon ja kotoisin Nina Kumpulaiselta/Kennel Pink Paw's

Supersuloinen Tahvo jo väsähti
vaativaan
mallin työhönsä.


tiistai 19. tammikuuta 2016

Fannin pitkät kirjoneulesukat

Urakoin Fannin pitkät sukat 
valmiiksi pikavauhtia,
jotta
lapsi saa lämmikettä 
paukkupakkasiin.


 Fannin väritoiveena oli
harmaa pohjaväri ja
luonnonläheiset värit.


Kirjoneuleiden piti olla
graafisia
- "ei mitään romanttista kukkaa tai sydäntä".


Suunnittelin värejä ja kirjoneuleita
taas tuttuun tapaani
sitä mukaa kuin työ eteni ja
lankana oli taas Novitan 7 veljestä.

Toivottavasti kelpaavat!

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pitkät palmikkosukat

Työkaverini
halusi lämmikkeeksi
pitkät, ihan ylipolven villasukat.


Väritoiveena
vaaleanharmaa väri
ja
lettineulos.


Tällaiset niistä sitten tuli.


Malleina ihanat
Fanni ja Tahvo.

Tahvo on rodultaan Petit Brabancon ja se on kotoisin Nina Kumpulaiselta/Kennel Pink Paw's

Fanni tilasi itselleenkin
pitkät sukat kirjoneuleena.

Nyt niitä kutomaan.

torstai 14. tammikuuta 2016

Liivihame miesten paidasta

Innostuin ompelemaan
Miilalle
liivarin miesten flanellipaidasta.

Harmaaruutuinen kangas oli niin
pehmoista ja ihanaa
hiirulaisen harmaata.


Mekon koko on 104 cm ja kaavat jostain
ikivanhasta Suuri Käsityö -lehdestä.

Nappilistan laitoinkin loppuviimeksi mekon takapuolelle.



Vuorikangas on farkkukuvioista
ohutta viskoosia.



 Mekkoa voikin käyttää myös toisinpäin.


Mekko oli Miilan päällä tosi suloinen ja
sopii myös tunikaksi farkkulegginssien kanssa.

Vähän ovat kyllä
ompelutaidot
ajan ja käytön puutteessa
ruostuneet.

Harmi!

tiistai 12. tammikuuta 2016

Käsilaukun järjestelijä


Jonkin aikaa sitten ompelin
itselleni
käsilaukun järjestelijän.


Se on osoittautunut käytössä
tosi käteväksi.

Käsilaukkua vaihtaessa saa kaiken tarpeellisen
aina kerralla mukaansa.


Pussukka on ommeltu ihan ohuesta ulkoilukankaasta.
Näin ollen se ei tuo käsilaukkuun yhtään lisää painoa ja
muotoutuu laukkuun kuin laukkuun.



  Mikään kaunotar pussukka ei ole
mutta
monine taskuineen
niin käytännöllinen,


Miten olen ennen pärjännytkään
ilman tätä.