maanantai 16. helmikuuta 2015

Ruokapöytä made by Jore

Isolan ruokapöytään liittyy kaksikin tarinaa.
Ihailin ystäviemme vastaavaa pöytää ja kävi ilmi, että isäntä itse oli tehnyt pöydän.
Hän lupasi siinä samassa, että voi hyvin tehdä Isolaankin samanlaisen.


Ilahduin kovin, mutta arvelin, että kyseessä lienee kuitenkin huulenheitto ja lupaus tuskin koskaan toteutuu.
Vaan kuinka ollakaan; eräänä päivänä ISO soitti työpaikalleni ja kysyi, että minkäskokoinen pöytä tehdään. Hän oli ystävämme kanssa juuri ostamassa pöytävärkkejä.


Pöytä valmistui tuossa tuokiossa ja se on aivan ihana - suurkiitokset Jorelle ja myös apuna olleelle ISOlle! 


Halusin pöydän paikoilleen heti se valmistutttua,
vaikka ISO oli ehtinyt sutia siihen vasta yhden kerroksen Osmocoloria.
Toisen kerroksen päätin sivellä pöytään myöhemmin itse ISOn ollessa prätkäreissulla.

Näin teinkin ja saatuani urakan valmiiksi lähdin kauppaan ja kotia jäi vahtimaan
'maman kiireapulainen' Tarva.
Ihana Tarva on 9-vuotias sileäkarvainen griffon (petit brabancon) Kennel Ninethistä.

Kaupasta palattuani kauhistuin, kun näin Tarvan kurkkivan ulos ruokatilan ikkunasta
juosten innoissaan edestakaisin vastamaalatulla pöydällä!
Vieläkin on arvoitus, miten pikkuinen koira oli päässyt pöydälle; 
tuolit kun oli siirretty sivuun maalausurakan tieltä.
  
Ei auttanut muu kuin odottaa, että maali kuivuu ja hioa ja maalata pöytä uudelleen.


Sopivasta kulmasta katsottaessa pöydän pinnalla näkyy kuitenkin vieläkin Tarvan pienet tassun jäljet.


Isolasta löytyy muitakin Tarvan tuunaamia huonekaluja.
Niistä lisää myöhemmin.

2 kommenttia:

  1. Onpa upea pöytä!
    Vai kävi koiruli signeeramssa pöydän: "Tarva was here." ☺
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Titti! Tarva on kyllä ikäisekseen yllättävän ehtiväinen poika.

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi Isolassa, viesti vieraskirjassa ilahduttaa!