Näytetään tekstit, joissa on tunniste puuseppä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puuseppä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. lokakuuta 2016

Keltaisen salongin antiikkipeili

Jippii!
Vihdoinkin keksin mihin
Tauno-papan käsityönä tekemä
antiikkipeili Isolassa sopii.


Tietysti 'länsisiiven keltaiseen salonkiin',
jossa ovat Tauno-papan tekemät muutkin aarteet:
kustavilainen kalusto ruokapöytineen, tuoleineen ja sivupöytineen (klik).

Tämä peili on tuotu Isolaan Aino-mummin
muutettua palvelutaloon ja kotinsa mentyä myyntiin. 
Se on odotellut kaapin peruikoilla
lakanaan käärittynä
parisen vuotta arvoistaan paikkaa.


Toinen samanlainen peili on Isolan olohuoneessa.


Keltaisessa salongissa peilin vieressä
oleva nukkekotikaappi saanee
jäädä paikoilleen.


Sekin on Tauno-papan tekemä, mutta
nyt se vaatii selvästikin
vähän tuunausta.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Uusi sininen sohva

Etsin tosi pitkään vanhojen sinisten nojatuolien pariksi Kaluste Kutvosen samaan sarjaan kuulunutta sohvaa.
Mutta sellaista vain ei tullut mistään vastaan. Tai yksi tuli, mutta sen oli omistaja omien sanojensa mukaan "parannellut uuden veroiseksi korvaamalla vanhat jousi- ja meriheinäpehmusteet nykyaikaisella superlonilla."
Apua! Se sohva jäi ostamatta!

Mutta taas tuli Tauno-pappa apuun. Tädilläni oli sama sohvakalusto kokonaisuudessaan ja Tauno-pappa tutkaili sohvaa aikansa, mittaili ja suunnitteli ja rakensi sitten sohvan puurungon.
Runko näytti ihan sohvan luurangolta, kun se tuotiin Isolaan vuonna 2000.
Onneksi on taitavia sukulaisia ja sohvan runko kiikutettiinkin taas Jussi-enolleni työstettäväksi.
 
Sitä samaa sinistä kangastakin, jolla vanhat siniset nojatuolit oli kolmisen vuotta aiemmin verhoiltu, löytyi varaston perimmäisestä nurkasta millilleen tarvittava määrä, "kun leikkasi kynnetkin mukaan", kertoi eno.
Niin sai sininen sohva rungon ja verhoilun lisäksi sisukset ja sielun.

 
Sohvan tunnearvo on aivan valtava.
Näistä sinisistä kalusteista, sohvasta & nojatuoleista en luovu ikinä.

maanantai 26. tammikuuta 2015

"Antiikkipeili"

Yksi Tauno-papan taidonnäytteistä Isolassa on tämä upea peili,
joka prameudessaan poikkeaa täysin Isolan muusta sisustuksesta. 
Mutta ehkäpä peili - täydellisessä vastakohtaisuudessaan - onkin juuri se jokin, 
joka tuo sisustukseen särmää ja tekee olohuoneemme tunnelmasta kiinnostavamman.

Peilistä heijastuu sininen sohva, joka sekin on käsityötä.
Siitä lisää hetken kuluttua.

Pelle on Tapani Kiipan akvarelli, joka hankittiin taannoiselta Naantalin reissulta
sen kunniaksi, että nuoruudessa otettu, ikuiselta tuntunut asuntolaina oli vihdoin saatu maksettua.


 Taustalla näkyy hallin kautta eteistä.


 Niin uskomattoman taitavaa käsityötä!
Tauno-pappa teki eläessään näitä peilejä ainakin meille 
molemmille tyttärilleen sekä myös omaan kotiinsa.


Peilin alla on puolipyöreä pikkuinen laatikolla varustettu peilipöytä.
Tapettia on maistellut Idan kani vuosia sitten, mutta eipä nyt noin pienen vaurion takia koko olohuonetta kannata tapetoida. Tapettikin on NIIN vanhaa, ettei kaupoista löydy enää paikkavärkkiäkään.

Niin sydäntä lämmittävä rakkauden osoitus hiljaiselta isältä.