Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. maaliskuuta 2015

Valkoinen ratsu


Tämä upea keramiikkahevonen
jo vilahtikin edellisessä postauksessa.

Emmi teki sen
Pekka Halosen akatemiassa opiskellessaan.


Hevosen paikka Isolassa ei ole
kuvauksellisesti hyvä,
mutta hevonen on niin suuri ja painava,
ettei siirtäminen kuvausta varten onnistunut omin voimin.




 
 Isolan taideaarteet ovat lähinnä näitä DIY-juttuja.

Mitenkään niiden arvoa halventamatta - päinvastoin!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Aurinkoa olohuoneessa

Ihanasti tuo aurinko valoa ja eloa Isolaan.

Aurinkoisella säällä olohuoneeseen paistaa aurinko aamusta iltaan.




Olohuoneen ikkunat sijaitsevat itään ja etelään päin.
Alakuvassa eteläpuolen ikkunat.



Itäikkuna jää vasemmalle sohvan taakse.


 Alakuvassa näkymä siniseltä sohvalta
eteisaulaan päin.
Ruokatila jää kuvasta vasemmalle.

 

lauantai 3. tammikuuta 2015

Punaisesta beigeen

Joulun punainen vaihtuu Isolassa talven vaaleuteen.
Olohuoneen sohvalle vaihdetaan vaaleat torkkuhuovat ja pellavaiset tyynyt...

Tämän mamalle niin arvokkaan tyynyn on ommellut Sanna. Kankaalle painetussa kuvassa
poseeraa koirien koira, jo edesmennyt iki-ihana Turkka.
Olohuoneen ruokapöydälle vaihdetaan vaalea liina...

ja myös keittiön punaruutuinen liina vaihtuu pellavaan...

...sekä astiatelineen Taika-mukit punaisista valkoisiin.

 Tiskipöytäkin putsataan punaisesta ja sen valtaa niin oivasti 50-luvun talon henkeen
sopiva retro-pullotettu, nostalginen Fairy.

Osa ihanista enkeleistä viedään varastoon, osa sulostuttaa Isolaa ympäri vuoden.
Herkän kauniin silkkienkelin on valmistanut enkelipajassa Sanna.