maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kesäiset pitsiverhot

Isolassa on kesäaikaan siirtymisen kunniaksi
saatu ikkunat pestyä ja verhot vaihdettua.

 Isolan ikkunat ovat alkuperäiset 50-luvun ikkunat,
joita on tosi vaikea saada kirkkaiksi.
 
ISO oli kuullut radiosta, että ikkunanpesuaineena voi
käyttää auton lasinpesunestettä.

Sitä kokeilimme ja suosittelen!
Milloinkaan ei Isolassa ole ollut niin kirkkaita
ikkunoita kuin nyt.


Olohuoneen ikkunoihin ripustettiin kesäverhoiksi
tuttuun tapaan Aino-mummin virkkaamat
valkoiset puuvillakapat.


Olohuoneessa on kaikkiaan kolme ikkunaa,
joten mummi on saanut virkata
verhoja ahkerasti.


 Saimme pitsiverhot ensimmäisenä vuotena
Isolaan muutettuamme,
joten niillä on ikää jo liki 20 vuotta.



Samat kesäverhot sulostuttavat ikkunoita
vuodesta toiseen.

Ilmeistä on, ettei Isolassa elä kovinkaan vaihtelunhaluista väkeä!


Käsinvirkatuilla verhoillakin kun on se
valtava tunnearvonsa.




5 kommenttia:

  1. Onpas KAUNIS verho. <3 Voi kun tuon verhon ohjeen löytäis jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeku. Verho on jo aikasen vanha, mutta jos löydän ohjeen vielä jostain, niin laitan sen tänne blogiini ja ilmoittelen Sinulle :)

      Poista
  2. On kaunis verho. Saisko siihen ohjetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en ole löytänyt ohjetta tähän äitini virkkaamaan verhoon.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi Isolassa, viesti vieraskirjassa ilahduttaa!